Future Forum

Future Forum on Hanaholmenin maineikkain ja suurin jokavuotinen elinkeinoelämän konferenssi, jossa keskustellaan tärkeistä elinkeinoelämän kysymyksistä, jotka vaikuttavat yrityksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa nyt ja tulevaisuudessa. Future Forum on suunnattu liike-elämän toimijoille Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, mutta se houkuttelee osallistujia myös politiikasta, mediasta ja yliopistomaailmasta.

Hanaholmen Future Forum on järjestetty vuodesta 2010 lähtien eri muodoissa. Tapahtumissa on käsitelty aiheita kuten innovaatio, digitalisaation ja teknologian kehitys, työmarkkinakysymykset, elinikäinen oppiminen ja tuottavuuskysymykset.

Future Forum on kutsuvierastilaisuus yritysjohtajille, akateemikoille sekä päättäjille. Mikäli konferenssi on ammattisi puolesta sinulle merkityksellinen, ja haluaisit osallistua tapahtumaan, olethan meihin yhteydessä.

Paras tapahtuma Suomessa, sekä sisällön että osallistujien puolesta, sillä kyseessä ei ole kaupallinen tapahtuma vaan foorumi syväluotaavalle ja tasokkaalle keskustelulle ajankohtaisista aiheista.

Osallistujapalaute | 2024

Ohjausryhmä

Future Forumia kehitetään yhdessä ohjausryhmän kanssa. Future Forum 2025:n ohjausryhmään kuuluvat:

Kari Heinistö, Partner, Aventum Partners
Sari Pajari-Sederholm, EVP, Strategy, Metsä Board Corporation
Minna Frydén Bonnier, Advisor, Wallenberg Foundations AB
Edvard Bergström, Vice President, Corporate Communications, Sandvik
Marcus Johansson, Head of Public Affairs, SEB Sweden
Katja Ollila, Vice President, Group Marketing and Communications, Ahlstrom
Krista Korelin, Vice President, Data, Digital Sales and Engagement, Nordea
Gunvor Kronman, Toimitusjohtaja, Hanasaari
Håkan Forsgård, Viestintäjohtaja, Hanasaari
Johanna Hannus, Projektipäällikkö, Hanasaari

Kuva: Karl Vilhjalmsson

Lisätietoja

Johanna Hannus

Projektipäällikkö (elinkeinoelämä)

+358 (0)400 798 907

johanna.hannus@hanaholmen.fi