Hanaholmen Akademi

Hanaholmenin ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston yhteinen Hanaholmen akademi (ent. HanaAcademy) on perustettu vuonna 2010. Hanaholmen akademi tavoitteena on edistää kahdenvälistä yhteistyötä ja tietojenvaihtoa Ruotsin ja Suomen välillä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen alalla. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat tutkimus- ja koulutusalan toimijat Ruotsissa ja Suomessa, eli tutkijat, opettajat ja hallintovirkamiehet. Hanaholmen akademi koordinoi ja käynnistää kahdenvälistä yhteistyötä tutkimuksen ja korkeakoulutuksen piirissä sekä järjestää erilaisia tilaisuuksia, seminaareja, työpajoja ja kursseja. Hanaholmen akademi toimintaa johtaa projektipäällikkö ja sitä avustaa ohjausryhmä.

Tavoitteet

  1. Luoda pitkäjänteisiä verkostoja koulutuksen ja tutkimuksen eri toimijoiden välille
  2. Edistää koulutuksen ja tutkimuksen laatua Ruotsissa ja Suomessa kahdenvälisen kokemustenvaihdon ja ajankohtaisten kysymysten kautta
  3. Edistää korkeakoulusektorin ja ympäröivän yhteiskunnan välistä yhteistyötä
  4. Luoda mielekästä toimintaa olennaisille toimijoille Ruotsissa ja Suomessa

Hanaholmen Akademi tekee tiivistä yhteistyötä useiden eri organisaatioiden ja toimijoiden kanssa. Toiminta avaa ovia suomalaisille tutkijoille Ruotsissa ja ruotsalaisille tutkijoille Suomessa.

Painopistealueet 2025–2027

  • Sivistyksen ja tieteen rooli yhteiskunnallisessa muutoksessa
  • Liikkuvuus ja kansainvälistyminen
  • Opettajankoulutus ja koulun kehittäminen

"HanaAcademy koetaan avuliaaksi, ammattimaiseksi ja arvokkaaksi yhteistyökumppaniksi. Yhteistyön HanaAcademyn kanssa koetaan tuoneen lisäarvoa korkeakoulutukseen ja tutkimukseen, pitkäjänteisiä ja tärkeitä kontakteja on solmittu, laadukkaita akateemisia tilaisuuksia on voitu järjestää ja kahdenvälinen näkökulma on ollut antoisa ja opettavainen."

Ote professori Eva Åkessonin, professori Tom Böhlingin ja valtiotieteiden tohtori Maria Saariston vuonna 2024 toteuttamasta ulkoisesta arvioinnista.

Neuvottelukunta

Prof. Heidi Hansson (pj.), Uumajan yliopisto

Prof. Timo Aarrevaara (varapj.), Lapin yliopisto

Tiedottaja Andreas Åhs, Folkuniversitetet Väst

Pääsihteeri Ulrika Björkstén, Vetenskap och Allmänhet

Apulaisosastopäällikkö Bente Björk, Utbildningsdepartementet

Prof. Johan Strang, Helsingin yliopisto

Yhteyspäällikkö Tanja Remes, Helsingin yliopisto

Opetusneuvos Marjo Vesalainen, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Prof. Tarja Häikiö, Göteborgin yliopisto

Ensimmäinen lähetystösihteeri Joakim Löfvendahl, Ruotsin Suomen-suurlähetystö

Asiantuntija, Ina Lindberg, Hanaholmen

Ohjelmavastaava Janne Wikström, Hanaholmen, siht.

Ota yhteyttä

Jos sinulla ajatuksia siitä, miten Ruotsi ja Suomi voisivat tehdä yhteistyötä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen alalla!



Janne Wikström

Tiimipäällikkö, ohjelmavastaava, korkeakoulutus ja tutkimus

+358 (0)44 563 7071

janne.wikstrom@hanaholmen.fi

Ina Lindberg

Asiantuntija, korkeakoulutus ja tutkimus

+358 (0)400 510 747

ina.lindberg@hanaholmen.fi