Taide, kulttuuri & viihde
Hanaholmenin juhlanäyttely
Seminaareja, illallisia, lounaita, neuvotteluja, keskusteluja parrasvaloissa ja kulissien takana – kohtaamisia eri muodoissa. Tätä kaikkea on Hanaholmen.

Hanaholmen sulkee ovensa joulun viettoon 21.12.2025 klo 12.00. Avaamme jälleen 9.1.2026. Täten myös Galleria Hanaholmen on suljettuna kyseisenä aikana. Iloista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!
Juhlanäyttely tarkastelee Hanaholmenin toimintaa kohtauspaikkana ja Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön edistäjänä. Näyttelyn teema on kohtaaminen, joka saa näyttelyssä kaksi muotoa: aikajana suhteuttaa Hanaholmenin 50-vuotisen historian ympäröivän yhteiskunnan keskeisiin tapahtumiin ja virtauksiin.
Näyttelyssä kohtaaminen saa myös toiminnallisen muodon: keskelle tilaa on katettu pöytä, joka kutsuu vierailijoita ottamaan osaa keskusteluun Suomen ja Ruotsin välisestä yhteistyöstä, menneestä ja tulevasta. Mistä on keskusteltu, mistä pitäisi keskustella enemmän? Minkälaisia aterioita nautittu? Entä miltä näyttää kahden maan välisen yhteistyön tulevaisuus? Tule mukaan keskusteluun!
Näyttelyn on suunnitellut arkkitehtuuritoimisto Kombo yhteistyössä Hanaholmenin kanssa.
Käsikirjoitus
Hanaholmen / Håkan Forsgård & Aino Kostiainen
Näyttelyarkkitehtuuri ja graafinen suunnittelu
Kombo / Johannes Nieminen & Tuomas Siitonen
Kattaus
Karla Muuri
Näyttelykalusteet
Nykypuu Oy
Verho
Eurokangas
Matto
Messumatto